Irak.
Terrorismi,
Islam, naisten huono kohtelu, arabia, sota, öljy, Saddam Hussein,
turvapaikanhakijat, raiskaukset.
Ensimmäiset
asiat, jotka minulle tulivat mieleen, kun ajattelin Irakia. Median maalaama
kuva maasta on hyvin sotaisa. Koko sen ajan, kun olen tietoisesti seurannut
uutisia, on Irakissa sodittu. En enää edes tiedä, kuka on hyvis ja kuka pahis.
Kulttuuristakin ensimmäisenä nousee mieleen uskonto ja naisten asema
yhteiskunnassa. Tämän kaiken pahan takia halusinkin tutustua tähän kulttuuriin.
Kaiken pahan keskellä täytyy olla jotain hyvääkin. Siispä päädyin
tutkimusretkelle vastaanottokeskukseen, jossa tapasin Zyadin, irakilaisen
turvapaikanhakijan, joka on ollut Suomessa viime lokakuusta lähtien. Pari
tuntia vierähti jutellessä Irakista, Suomesta, tulevaisuudesta ja
nykyisyydestä. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun juttelimme tästä
aiheesta.
- -Sinä tiedät jo jotain Irakista, kerro
mitä muistat viime keskustelustamme.
Taas
ensimmäisenä mieleeni tulevat naisten asema, mutta myös perhe ja sen tärkeys.
Varsinkin äidin. Kerron, kuinka muistan työharjoittelun aikana kuulleeni useita
puheluita äideille, ja kuinka paljon pojat heitä rakastaa ja nauroimme yhdessä
Zyadin kanssa, että jos soittaisin samanlaisen puhelun äidilleni täällä
Suomessa, hän luultavasti luulisi minun tulleen hulluksi.
Eroavaisuuksien miettiminen on Zyadin mielestä turhaa. Hän kuulemma
keskittyy miettimään samankaltaisuuksia, joiden avulla pystyisi paremmin
ymmärtämään suomalaisia ja heidän tapojaan ja kulttuuria. Liika eroavaisuuksien
miettiminen saisi pitkien päivien aikana miehen ahdistumaan ja tuntemaan, ettei
hänestä ole suomalaiseksi.
- -No mitä
yhteistä on suomalaisilla ja irakilaisilla?
- -Mikä on
yhteistä kaikissa kulttuureissa ja maissa? Raha. Ja rakkaus.
Näinhän se menee. Työ on tärkeä osa kulttuuria ja vaikka se eroaa paljonkin maiden välillä, on sillä yhteinen tavoite. Raha. Työ vie suuren osan perheiden elämästä, ja vaikka usein ajatellaan, ettei irakilainen musliminainen käy töissä, vaan kasvattaa kotona lapsia, on hänkin oikeasti osan päivästä töistä. Zyad kertoo omasta lapsuudestaan, ettei vanhempien kanssa ollut paljon aikaa jutella, sillä äiti ja isä kävivät molemmat töissä.
Toinen asia, mikä meitä kaikkia yhdistää on rakkaus. Rakkaudesta
pääsemmekin kätevästi häihin.
- -Irakissa häät maksavat paljon. Mies käy töissä ja säästää rahaa ihan vain
siksi, että saa tarjota rakkauden kohteelleen sen yhden täydellisen päivän. Tai
oikeastaan kolme. Ensin juhlitaan perheen kanssa, seuraavana päivänä juhliin
liittyy ystävät ja viimeisenä päivänä kaikki tutut. Voisihan sen rahan
fiksumminkin käyttää, viedä nainen näkemään maailmaa esimerkiksi. Mutta
kuitenkin se yksi päivä on todella tärkeä elämässä. Ja mieti miltä miehestä
tuntuu, kun olet tehnyt viisi tai jopa kymmenen vuotta töitä, säästääksesi
rahaa yhtä naista ja yhtä päivää varten ja saatkin rukkaset…
Toinen
haastateltavani on Ali. Ali on ollut Suomessa kuukauden pidempään kuin Zyad ja
vastaanottokeskuksen sijaan hän asuu kotimajoituksessa. Ali tekee
vapaaehtoistyötä monessa eri paikassa, kahvila Laiturilla, arabian opettajana,
vanhusten parissa ja muuttoapuna. Hän ei kuulemma halua istua vain kotona, vaan
tehdä töitä, ihan niin kuin asuessaan Irakissa. Siellä hänen työpäivänsä olivat
todella pitkiä ja niin ne tuntuvat olevan Suomessakin, haastattelu pitää hoitaa
nopeasti, sillä Alilla on jo kiire seuraavaan paikkaan.
Kuten
jo tuli ilmi, Alin elämä Irakissa koostui pitkälti työn teosta. Hän on ollut
isänsä mukana rekan kyydissä 14-vuotiaasta asti, vanhempana pyörittänyt myös
omaa yritystä, opiskellut, ajanut taas rekkaa isänsä kanssa, työskennellyt
valvojana monenlaisissa yrityksissä… Lista on loputon. Tämän takia onkin
varmasti vaikeaa vain odotella päätöstä kotona, mutta onneksi Ali on ollut
aktiivinen ja löytänyt itselleen tekemistä.
- Kun minä saan apua Suomelta, niin miksen
minä auttaisi vastavuoroisesti suomalaisia?
Kun
kysyin, millaista hänen elämänsä Suomessa on, vastaus on lyhyt.
- Yksinäistä. Täällä kaikki ovat yksin.
Ihmisiin on hankala saada kontaktia, eikä täällä naapuritkaan tunne toisiaan.
Tapasin
Alin myös myöhemmin kaupungilla ja keskustelu päätyi taas elämämme
erilaisuuksiin. Ali kertoi minulle tarinan siitä, kun hän ensimmäisen kerran
saapui vastaanottokeskukseen ja pääsi käymään Tokmannilla ostoksilla. Hän oli
nähnyt siellä naisen lastensa kanssa ja oli mennyt leikkimään ja naurattamaan
lasta. Naisen ilme oli ollut hieman hätääntynyt ja pakolaisohjaaja oli hyvin
äkkiä tullut patistelemaan Alin pois lapsen luota. Hänelle oli selitetty,
kuinka olisi ihan hyvin voinut saada turpaansa naiselta tai hänen mieheltään,
Suomessa kun näin ei voi toimia. Irakissa tämä olisi taas aivan normaalia,
usein töistä tullessaan Ali oli jäänyt leikkimään pihan lasten kanssa ja vienyt
heitä ostamaan karkkia. Olenkin huomannut, että lapset ovat usein todella
tärkeitä irakilaisille, samoin kuin koko perhe. Irakissa lapset asuvat kotona
niin kauan kuin opiskelevat ja vanhemmat avustavat heitä kaikin mahdollisin
tavoin. Kun lapsi saa töitä, aloittaa hän avustamaan vanhempiaan.
Tällä
hetkellä muslimeilla on käynnissä vuoden tärkein juhla, Ramadan. Ramadan on
paastokuukausi, joka kestää neljä viikkoa. Vasta auringonlaskun jälkeen saa
syödä ja juoda, eli tällä hetkellä Suomessa asuvilla paasto kestää 22 tuntia.
Paaston aikana pidättäydytään myös tupakasta ja naisten kiusauksista. Paasto
päättyy juhlaan, id al-fitr, joka kestää kolme päivää. Paastossa on kyse
muustakin kuin pidättäytymisestä nautinnoista. Tällöin tehdään usein myös
hyväntekeväisyyttä ja ajatellaan vähäosaisia. Suinkaan kaikki eivät vietä
Ramadania ja myöskään lasten, sairaiden tai raskaana olevien naisten ei tähän
tarvitse ryhtyä.
Ramadan
mubarak!
رمضان
مبارك
